Hailuodon Kunta - Hailuoto Municipality

Hailuodon Kunta - Hailuoto Municipality company information, Employees & Contact Information

Hailuoto on Perämeren suurin saari. Hailuodossa asuu noin 1000 ympärivuotista asukasta ja noin 650 vapaa-ajan asukasta. Saari on noussut maankohoamisen seurauksena merestä ja nousee edelleen noin sentin vuodessa lopulta kasvaen kiinni mantereeseen. Saareen on lauttayhteys Oulunsalosta ja talvisin meren jäätyessä saareen pääsee jäätietä. Noin kolmannes Hailuodon asukkaista saa elantonsa perinteisistä elinkeinoista, kuten kalastuksesta, metsästyksestä sekä metsä- ja maataloudesta. Hailuodon ollessa ympäristöltään hyvin ainutlaatuinen, myös matkailu on yksi merkittävimmistä elinkeinoista saaressa. Saaressa on sekä reheviä ranta-alueita että karua hiekkakangasta, kaikki säilyneet hyvin eristetyissä oloissa. Maisemassa näkyy vaikuttavalla tavalla luonnon ja kulttuurin keskinäinen vuorovaikutus. Hailuodon kunta työllistää noin 50 henkeä. Kunta tarjoaa asukkaille, niin ympärivuotisille kuin vapaa-aikanaan saaressa aikaa viettäville, monipuoliset palvelut yhdessä kolmannen sektorin kanssa. Saaressa on muun muassa oma terveyskeskus, peruskoulu, palvelukoti, nuorisotila, liikuntahalli ja paloasema. Saaren alueella on niin vähittäiskauppoja, kahviloita, ravintoloita, pankkipalveluita, apteekin palvelupiste kuin kampaamo. Lisäksi saaressa on aktiivista seura- ja yhdistystoimintaa. Hailuoto on luokseen kutsuva loistokunta. --- Hailuoto is a municipality in Northern Ostrobothnia region. Hailuoto is located on an island of the same name opposite the city of Oulu in the Gulf of Bothnia. A ferry operates regularly between Hailuoto and Oulunsalo. In winter an official ice road connects the island to the mainland. The population is approximately 1000 and the Hailuoto municipality employs about 50 employees. The municipality and third sector in co-operation offer versatile services to the year-around-residents as well as the residents that have a summer-house at the island. Hailuoto is an inviting municipality for people all ages.
Looking for a particular Hailuodon Kunta - Hailuoto Municipality employee's phone or email?

Hailuodon Kunta - Hailuoto Municipality Questions

Top Hailuodon Kunta - Hailuoto Municipality Employees

Free Chrome Extension

Find emails, phones & company data instantly

Find verified emails from LinkedIn profiles
Get direct phone numbers & mobile contacts
Access company data & employee information
Works directly on LinkedIn - no copy/paste needed
Get Chrome Extension - Free

Aero Online

Your AI prospecting assistant