Johtajuuspuhetta

Johtajuuspuhetta company information, Employees & Contact Information

Explore related pages

Related company profiles:

Tämä aika tarvitsee johtajuuspuhetta. Puhetta siitä, mitä johtajuus on sinussa, minussa, meissä jokaisessa. Yhteiskunnassa ja sen eri osasten rakenteissa. Yhteisöissä, organisaatioissa ja toimintakulttuureissa. Haluamme herättää keskustelua siitä, mitä viisaan johtajuuden tulisi nyt ja tulevaisuudessa olla sekä henkilökohtaisen johtajuuden, yhteisön vuorovaikutuksen, että koko yhteiskunnan ajattelutapojen tasolla. Haluamme toimia kumppaneina yksilöille ja organisaatioille heidän matkallaan kohti viisauden ja inhimillisyyden täyttämää yhteistyötä. Uskomme, että monimutkaistuva maailma tarvitsee aiempaa kokonaisvaltaisempaa, inhimillisempää ja tasapainoisempaa ajattelua ja toimintaa. Johtajuus ei olekaan tulevaisuudessa enää vain pelkkä muutamille suotu virallinen positio, vaan ennen kaikkea jokaiselta vaadittu taito käydä rakentavaa vuorovaikutusta itsensä, muiden ja ympäristönsä kanssa - virallisesta positiosta riippumatta. Omalla toiminnallamme pyrimme tukemaan yksilöiden ja yhteisöjen matkaa kohti tällaista vastuullisen vapauden ja kanssajohtajuuden kulttuuria. Palvelumme: Valmentavan johtajuuden koulutusohjelmat. Uuden ajan johtajuus on valmentavaa johtajuutta. Sen hallintaa edellytetäänkin yhä useammin kaikilta johtamistyötä tekeviltä. valmennusohjelmaikana omaksut valmentavan johtamisotteen ketterällä ja miellyttävällä tavalla Tilaa johtajuuspuhetta Tilaa puhuja tilaisuuteesi, yksi tai useampi meistä puhumaan tilaisuuteenne Tilaa yksi tai useampi innostava ja innostunut puhuja inspiroimaan ja herättelemään tilaisuuteesi. Developmental Business Coaching- vie yksilöiden, tiimien ja ryhmien potntiaalin ja voimavarojen ytimeen sekä valjastaa ne koko yhteisön hyväksi.

Company Details

Employees
3
Founded
-
Address
Helsinki, Espoo, Tampere, Jyväskylä, Fi
Industry
Professional Training And Coaching
NAICS
Business Schools and Computer and Management Training
Computer Training
Professional and Management Development Training
HQ
Helsinki, Espoo, Tampere, Jyväskylä
Looking for a particular Johtajuuspuhetta employee's phone or email?

Johtajuuspuhetta Questions

Free Chrome Extension

Find emails, phones & company data instantly

Find verified emails from LinkedIn profiles
Get direct phone numbers & mobile contacts
Access company data & employee information
Works directly on LinkedIn - no copy/paste needed
Get Chrome Extension - Free

Aero Online

Your AI prospecting assistant