Osakeyhtiö 2.0

Osakeyhtiö 2.0 company information, Employees & Contact Information

Explore related pages

Related company profiles:

Yrityksemme on hyvien asioiden kasvualusta, joka toimii yhteiskunnallisen yrityksen periaatteiden mukaisesti. Yritys lähtee mukaan merkityksellisiin hankkeisiin ja pyrkii toiminnallaan säilyttämään sekä kasvattamaan yhteiskunnallista arvoa. Yrityksen yhtiöjärjestykseen on kirjattu määräyksiä, joiden avulla yhteiskunnallisten päämäärien toteutumista tuetaan. Osakeyhtiö kaksi.nolla tekee liiketaloudellista tulosta, mutta aikaisempaa kohtuullisemmilla ehdoilla ja ympäröivän yhteiskunnan huomioiden. Toiminnan logiikkana on yhteisen kakun kasvattaminen siten, että yrityksen vaikutukset sidosryhmiin, työntekijöihin sekä ympäristöön olisivat paremminkin rikastuttavia kuin hyväksikäyttäviä ja köyhdyttäviä. Yritys ottaa omaehtoisesti huomioon yhteiskunnan erilaiset tarpeet sekä vastaa yhteiskunnan hyvinvoinnin haasteisiin. Osakeyhtiö kaksi.nolla kehittää muun muassa ikäihmisten hoivapalvelukonseptia tuotemerkillä Kontu. Ensimmäisen Kontukodin toimintaan voit tutustua osoitteessa www.kontukoti.fi.
Looking for a particular Osakeyhtiö 2.0 employee's phone or email?

Osakeyhtiö 2.0 Questions

Top Osakeyhtiö 2.0 Employees

Free Chrome Extension

Find emails, phones & company data instantly

Find verified emails from LinkedIn profiles
Get direct phone numbers & mobile contacts
Access company data & employee information
Works directly on LinkedIn - no copy/paste needed
Get Chrome Extension - Free

Aero Online

Your AI prospecting assistant