Scriptor Palvelut Oy

Scriptor Palvelut Oy company information, Employees & Contact Information

Saadakseen äänensä infotulvassa kuuluviin yritykset tarvitsevat uusia tapoja tehdä itseään tykö. Ostaminen on muuttunut, eikä myynnin tuloksia enää saada aikaiseksi perinteisellä määrä-laatu-suunta ohjauksella. Tämä vaikuttaa tietysti ja ennen kaikkea viestintään ja sisällöntuotantoon. Ongelmana ovat usein sisältöjen heikko laatu, viestintäresurssien vähyys, kiire ja pirstaleinen työkenttä. Paljon pieniä, mutta tarpeellisia asioita jää tekemättä ja tärkeitä viestejä välittämättä vain, koska työlle ei ole tekijää tai aikaa. Mitä yritys voi siis tehdä? Perinteisesti on joko palkattu lisää väkeä viestintään tai ostettu viestintä- tai mainostoimistoista joustavuutta poskettomalla hinnoittelulla ja kenties kasvottomalla, tehottomalla palvelulla. Harmittavan monessa yrityksessä on jouduttu ihmettelemään, mistä viestintätoimistoille oikein maksetaan, kun sisältöjä saa korjata koko ajan itse ja aikataulutkin tuntuvat sakkaavan. Scriptor on luotu ratkaisemaan näitä ongelmia. Konseptin idea lähti versomaan sen ymmärtämisestä, että Suomi on täynnä taitavia, luotettavia freelance-sisällöntuottajia, mutta heidän löytäminen voi olla erittäin hankalaa. Freelancereilla ei välttämättä ole kontakteja yrityksiin, eikä oman osaamisen myynti ole aina mieluisinta tekemistä. Niinpä he usein joutuvat  kituuttamaan kassavajeessa toimeksiantojen ajoittaisen vähyyden takia. Freelancereiden työnkuvan ikäviin puoliin voivat kuulua myös heikko perehdyttäminen asiakasyrityksen toimintaan, puutteelliset briiffit, yksinäisyys, hankalat palkkioneuvottelut ja maksujen myöhästely. Vapaudella on hintansa, sanotaan. Mutta ei sen tarvitse olla niin! Scriptorin avulla myös sisällöntuottajan arjen ongelmat helpottuvat, ja he voivat keskittyä siihen, minkä he parhaiten osaavat: hyvien sisältöjen tuottamiseen. Scriptor on uusi tapa toimia. Siitä hyötyvät kaikki.

Company Details

Founded
-
Address
Helsinki, Uusimaa 00100, Fi
Industry
Advertising Services
NAICS
Marketing Consulting Services
Keywords
Helsinki.
HQ
Helsinki, Uusimaa
Competitors
nShift, Y4 Works.
Looking for a particular Scriptor Palvelut Oy employee's phone or email?

Scriptor Palvelut Oy Questions

Companies like Scriptor Palvelut Oy

Free Chrome Extension

Find emails, phones & company data instantly

Find verified emails from LinkedIn profiles
Get direct phone numbers & mobile contacts
Access company data & employee information
Works directly on LinkedIn - no copy/paste needed
Get Chrome Extension - Free

Aero Online

Your AI prospecting assistant