Ykkösintohimoni työelämässä on auttaa muita menestymään ja voimaan paremmin työssään ja elämässään muutenkin. Päästäkseen hyvällä energialla eteenpäin on välillä pysähdyttävä. Siksi autan sekä yksilö- että tiimiasiakkaitani työnohjauksen, coachauksen ja digitaalisen fasilitoinnin keinoin. Toimin Rekryboosterin valmentajana ja yhteisömanagerina auttaen ihmisiä löytämään vahvuutensa ja pääsemään unelmatyöhönsä. Lisäksi ohjaan ja valmennan sekä yksin että yhdessä muiden Huomin osaajien kanssa. Huomi on neljän työnohjaus-, sovittelu ja valmennusalan yrittäjän yhteenliittymä, jonka huomassa oivaltaa uutta.Työnohjaajana olen systeemisesti ajatteleva, mutta myös voimavarakeskeisiä työkaluja hyödyntävä kumppani. Ohjaan suomeksi ja englanniksi, pääkaupunkiseudulla lähikohtaamisina ja ympäri maailmaa etänä. Digifasilitaattorina autan osallistamaan suuriakin joukkoja yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.Olen tehnyt työurani viestinnän, teknologiavälitteisen vuorovaikutuksen, pilviteknologioiden ja muutoksen konsultoinnin sekä digitaalisen fasilitoinnin parissa.Jutellaanko? Voit varata maksuttoman 30 minuutin kartoitusvideopuhelun suoraan kalenteristani: https://calendly.com/anna-liisa-merisaari/30minHuomi.fi/ankuanku@huomi.fi----Helping others thrive in their work and life is my no 1. passion. As a coach and work supervisor (työnohjaaja in Finnish) I help people to stop, reflect and learn about themselves and working with each other. I offer work coaching services for individuals and teams as one of the founders of Huomi, a collaborative co-op.I also run Rekryboosteri, a 6-week online program designed to equip participants with cutting-edge job search skills and updated application materials, ensuring they are fully prepared for their recruitment journeys and ready to land a new job.I'm a digitally and technically oriented communications, change management and facilitation professional with a positive "can-do and get-done" attitude. I'm a digi-humanist and generalist, but I also have a strong interest on the technical side of things.I'm enthusiastic about digital facilitation and collaborating together. I enjoy facilitating workshops and events both face-to-face (mostly in the Finnish capital area) and online everywhere in the world.Let's have a chat together and see if I can help you! You can book a free 30 minute video meeting directly from my calendar: https://calendly.com/anna-liisa-merisaari/30minHuomi.fi/ankuanku@huomi.fi
Listed skills include Social Media, Internal Communications, Communications Planning, Strategic Communications, and 17 others.