Anne Lindfors Email and Phone Number
Anne Lindfors work email
- Valid
Anne Lindfors personal email
Moni ajautuu järjestöjohtajaksi, mutta minä olen tietoisesti tähdännyt opiskeluissani ja työpaikoissani järjestöjohtajan uralle. Toiminnanjohtajan työssä pääsen toteuttamaan kahta intohimoani: järjestön kehittämistä ja johtajana kehittymistä. Ja saa siinä samalla myös vähän pelastaa maailmaa.Olen innostuja, optimisti, yhteiskuntatieteilijä ja sosionomi. Työkseni edistän hyvää elämää ilman syöpää ja syövästä huolimatta. Yhteistyö ja verkostoituminen ovat sydäntäni lähellä. Olen ikuinen opiskelija. Syksyllä 2020 aloitin Tampereen yliopiston Yhteiskuntatutkimuksen tohtorikoulutuksessa. Väitöstutkimukseni käsittelee järjestöjohtajien urakertomuksia.Edellinen opintosuoritukseni on Sosiaali ja terveysjohtamisen EMBA-koulutusohjelma. Kehittämistehtäväni käsitteli strategista johtamista. Kirjoittaminen ja tutkiminen vei mukanaan ja kehittämistehtävä jalostui Syöpäjärjestöjen julkaisusarjassa ilmestyneeksi raportiksi "Miksi olemme olemassa? Järjestön strateginen johtaminen muuttuvassa toimintaympäristössä."Bloggaaminen on rakas harrastukseni. Vuonna 2013 perustamani blogi "Pelasta maailma" käsittele - yllätys yllätys - johtamista ja järjestöjä. Blogissa pohdin työelämää myös järjestötyötä laajemmin. Raportoin myös väitöstutkimukseni etenemisestä. Toivon blogin herättävän kiinnostusta ja keskusteluja. Julkaisen mielelläni myös vierailijabloggauksia.
Pirkanmaan Syöpäyhdistys
View-
ToiminnanjohtajaPirkanmaan Syöpäyhdistys Feb 2016 - PresentTampere -
KouluttajaViestintä-Piritta Oy Jun 2014 - PresentVuodesta 2010 toiminut Viestintä-Piritta kouluttaa ja konsultoi pääasiallisesti järjestöjä ja julkishallinnon organisaatioita. Yritys tarjoaa käytännönläheistä ja organisaation tilanteeseen sopivaa tukea sosiaalisen median ja verkkoviestinnän käyttöön ymmärrettävällä ja innostavalla tavalla. Viestintä-Pirittan koulutustiimiin tuon asiantuntemusta järjestöpuolelta, erityisesti järjestöjohtamisesta ja järjestöjen mahdollisuuksista käyttää sosiaalista mediaa. Teen koulutuksia päätoimeni ohessa. -
BloggaajaPelasta Maailma -Blogi Nov 2013 - Present -
MaallikkojäsenValtakunnallinen Lääketieteellinen Tutkimuseettinen Toimikunta (Tukija) Jan 2022 - Present
-
Hallituksen PuheenjohtajaKiinteistö Oy Kauppa-Tammer Sep 2021 - PresentKauppa-Tammer on Tampereella osoitteessa Hämeenkatu 5 sijaitseva liikekiinteistö.
-
Hallituksen JäsenKiinteistö Oy Kauppa-Tammer May 2018 - Aug 2021
-
Hallituksen PuheenjohtajaSyöpäpotilaiden Hoitokotisäätiö / Pirkanmaan Hoitokoti Feb 2018 - Aug 2022
-
Hallituksen JäsenTunne Rintasi Ry Jan 2018 - Dec 2019 -
VarapuheenjohtajaVäestöliitto | Family Federation Of Finland Jan 2016 - Dec 2016 -
Hallituksen JäsenVäestöliitto | Family Federation Of Finland Apr 2014 - Dec 2016Väestöliitto on sosiaali- ja terveysalalla toimiva asiantuntijajärjestö. Väestöliitto edistää perheiden, nuorten ja koko väestön hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta sekä onnellista ja tasapainoista elämää. Toiminta painottuu nuorten ja perheiden hyvinvoinnin lisäämiseen, suomalaisen yhteiskunnan monikulttuurisuuden vahvistamiseen sekä seksuaaliterveyden edistämiseen. -
Johtoryhmän JäsenMonimuotoiset Perheet -Verkosto Jan 2013 - Feb 2016Monimuotoiset perheet -järjestöverkoston vaikuttamistyön hanke, jonka tehtävä on koota tietoa monimuotoisten perheiden kohtaamista ongelmista ja saattaa tämä tieto päättäjien ja lainvalmistelijoiden ulottuville. Näin perhepoliittiset päätökset voidaan jatkossa valmistella siten, että ne ottaisivat alusta asti huomioon perheiden monimuotoisen todellisuuden.Toimin hankkeessa myös viestintätyöryhmän jäsenenä. -
ToiminnanjohtajaLapsettomien Yhdistys Simpukka Ry Apr 2006 - Feb 2016TampereToimin valtakunnallisen järjestön toiminnanjohtajana ja työntekijöiden esimiehenä. Minun lisäkseni toimistollamme työskenteli neljä henkilöä. Olin myös jäsenlehti Simpukan päätoimittaja. -
Sosiaalipoliittinen SihteeriTamy - Student Union Of The University Of Tampere Oct 2003 - Mar 2006TampereTehtäviini kuului opiskelijoiden toimeentuloon, terveyteen ja hyvinvointiin liittyvät asiat: neuvonta, tiedotus, edunvalvonta, toimiminen oman sektorin asiantuntijana, kouluttajana ja koulutusten järjestäjänä sekä opiskelijoiden edustajana monissa yhteistyöverkostoissa. Projektisihteereiden rekrytoiminen, kouluttaminen ja ohjaaminen. Ainejärjestöjen (37 ry:tä) neuvominen ja kouluttaminen.Ideoin ja perustin yhteistyöverkoston (OTTO-verkosto) opiskelijoiden toimeentuloa ja hyvinvointia tukeville tahoille. -
Järjestötyöntekijä (Korkeakouluharjoittelu)Suomen Punainen Risti, Hämeen Piiri May 2003 - Sep 2003Tehtävät: varhaisnuorten leirin suunnittelu, toteutus ja leirivastaavana toimiminen, kysely vapaaehtoistoiminnasta, koulutus ala-asteilla, järjestötoimintaan tutustuminen.
Anne Lindfors Skills
Anne Lindfors Education Details
-
Sosiaalipolitiikka -
Sosiaali- Ja Terveysjohtaminen -
Sosiaalipolitiikka -
Taloushallinto -
Järjestöjohtaminen -
Sosiaalipolitiikka -
Sosiaalipedagogiikan Suuntautumisvaihtoehto (Lapset Ja Nuoret) -
Porin Suomalaisen Yhteislyseon LukioYlioppilas
Frequently Asked Questions about Anne Lindfors
What company does Anne Lindfors work for?
Anne Lindfors works for Pirkanmaan Syöpäyhdistys
What is Anne Lindfors's role at the current company?
Anne Lindfors's current role is Järjestöjohtaja, väitöstutkija, kouluttaja ja bloggaaja. Pelasta maailma I Pirkanmaan Syöpäyhdistys.
What is Anne Lindfors's email address?
Anne Lindfors's email address is an****@****stys.fi
What schools did Anne Lindfors attend?
Anne Lindfors attended Tampere University, Tampere University, Tampere University, Takk Tampereen Aikuiskoulutuskeskus, Omnia, Espoon Seudun Koulutuskuntayhtymä, Tampere University, Satakunta University Of Applied Sciences - Samk, Porin Suomalaisen Yhteislyseon Lukio.
What are some of Anne Lindfors's interests?
Anne Lindfors has interest in Social Services, Civil Rights And Social Action, Politics, Human Rights, Health.
What skills is Anne Lindfors known for?
Anne Lindfors has skills like Social Media, Social Networking, Strategic Communications, Non Profit Administration, Public Speaking, Nonprofits, Blogging, Ngos, Volunteer Management, International Relations, Writing, Politics.
Not the Anne Lindfors you were looking for?
-
-
Anne Lindfors
Finland -
Anne-Mari Lindfors
Master Of Science In Economics And Business Administration - Ktm, Kauppatieteiden Maisteri. Marketing. Master´S Degree Programme In Business Competence Of Knowledge-Intensive Organizations.Pori -
Free Chrome Extension
Find emails, phones & company data instantly
Aero Online
Your AI prospecting assistant
Select data to include:
0 records × $0.02 per record
Download 750 million emails and 100 million phone numbers
Access emails and phone numbers of over 750 million business users. Instantly download verified profiles using 20+ filters, including location, job title, company, function, and industry.
Start your free trial