Henna Määttä work email
- Valid
Henna Määttä personal email
Olen rautainen kasvatusalan ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen ammattilainen: asiakaspalveluhenkinen organisaattori ja asiantuntija, joka saa aikaan muutosta ja kehitystä. Omaan yrittäjämäisen asenteen ja kaikessa työskentelyssäni näkyy tavoitteellisuus. Tunnen kasvatus- ja koulutusalan varhaiskasvatuksesta korkeakoulutukseen, joten olen erityisen kiinnostunut koulutukseen liittyvistä -, kehittämis- ja arviointitehtävistä. Lisäksi sytyn yhteiskunnallisesti merkittävistä tehtävistä, joissa pääsen hyödyntämään monipuolista osaamistani vaikuttamistyöstä.Luonteeltani olen oma-aloitteinen, analyyttinen, helposti innostuva, empaattinen ja ystävällinen. Perehdyn asioihin huolellisesti, taidan tiimityöskentelyn, rakastan kouluttamista ja ihmisten osallistamista sekä toiminnassani korostan johdonmukaisuutta ja oikeudenmukaisuutta. ///I am Development Manager and City Councilor with a background in family business. I'm very passionate about education, organizational development and leadership.I have extensive knowledge of lobbying and social influence. My colleagues have described me as a customer service oriented leader, who can effectively make a difference and development in organizations. In education sector I have very good knowledge from early childhood to higher education, so I am particularly interested in education-related planning, development and evaluation tasks. I am also interested in socially significant tasks where I can utilize my diverse skills in making an impact.I am cooperative, enthusiastic and empathetic teamplayer who takes care of things carefully, loves to train and teach. In my actions I emphasize consistency and justice.
-
Development ManagerUniversity Of OuluOulu, Fi -
Development ManagerUniversity Of Oulu Aug 2022 - PresentTyöskentelen kehittämispäällikkönä strategian ja tiedepolitiikan yksikössä. Päätehtäviini kuuluu Eurooppa-yliopisto UNICin toimintojen johtaminen, koordinointi ja toiminnan vakiinnuttaminen Oulun yliopistossa.I work as a development manager in the unit for strategy and science policy. My main tasks include managing, coordinating and establishing the activities of the European University UNIC. -
Project ManagerUniversity Of Oulu Oct 2020 - Aug 2022Oulu, North Ostrobothnia, FinlandTyöskentelen projektipäällikkönä kansainvälisen UNIC-yliopistoallianssin Oulun tiimissä. UNIC on kahdeksan eurooppalaisen yliopiston allianssi, jonka tavoitteena on lisätä liikkuvuutta, osallisuutta ja vaikuttavuutta monimuotoisissa yhteiskunnissa. Projektipäällikkönä vastaan allianssin Erasmus-starttihankkeen koordinoinnista erityisenä vastuualueena koulutusyhteistyö.I work as a Project Manager in an international UNIC university alliance Oulu team. UNIC is an university alliance of eight European universities. UNIC’s objective is to increase mobility, inclusion and impact in diverse societies. As a project Manager I am responsible for the overall coordination and management of the project with a special focus on education related questions and cooperation. -
Project CoordinatorUniversity Of Oulu Nov 2018 - Oct 2020Työskentelin projektikoordinaattorina opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamassa AnalytiikkaÄly-hankkeessa. Hanke oli Oulun yliopiston koordinoima seitsemän yliopiston yhteishanke, jossa edistettiin opintojen sujuvuutta ja työelämään siirtymistä hyödyntämällä oppimisanalytiikkaa opintopolun suunnittelussa, opintojen seurannassa, opetuksessa, opiskelijoiden ohjauksessa ja yliopiston johtamisessa.Projektikoordinaattorina vastasin hankkeen yleisestä hallinnosta, tavoitteiden, tehtävien ja tulosten yhteisestä edistämisestä ja erilaisten hankekokousten järjestämisestä projektin johtajan kanssa yhteistyössä. Lisäksi koordinoin hankkeen arviointia ja raportointia yhdessä tukipalvelujen kanssa.Hanketyön lisäksi työskentelin kasvatustieteiden tiedekunnassa opetuksen kehittämisen ja opetussuunnitelmatyön parissa. Tehtäviini kuului muun muassa erilaisten työpajojen, koulutustilaisuuksien, tapahtumien ja kenttävierailuiden suunnitteleminen ja järjestäminen, materiaalin tuottaminen sekä neuvonta ja tuki tiedekunnan henkilöstölle.I worked as Project Coordinator in a learning analytics project called AnalytiikkaÄly funded by the Ministry of Education and Culture. The project is a joint project of seven universities coordinated by the University of Oulu. The project aims to develop learning analytics tools for smooth study processes, study guidance and leadership.As a Project Coordinator, with the project leader, I was in charge of the overall management of the project, the joint promotion of objectives, tasks and results and the organization of various project meetings. I also coordinated project evaluation and reporting, together with support services.In addition to the project work, I worked in the Faculty of Education in teaching and curriculum development. My responsibilities included planning and organizing various workshops, trainings, events and field visits, producing material, and advising and supporting faculty staff. -
1St Vice Chair Of The City BoardOulun Kaupunki - City Of Oulu Aug 2021 - Present- Kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja // 1st Vice Chair of the City Board- Konsernijaoston jäsen // Member of the City Group Division -
City Council MemberOulun Kaupunki - City Of Oulu Jun 2017 - Present- Kaupunginvaltuutettu (vihr.) // City Councilor (Greens)- Valtuustoryhmän puheenjohtaja // Chair of the City Council Group 08/2021-- Valtuustoryhmän varapuheenjohtaja // Vice Chair of the City Council Group (2019-2021) -
Member Of The Social And Healthcare CommitteeOulun Kaupunki - City Of Oulu Jun 2017 - Jul 2021- Hyvinvointilautakunnan jäsen // Member of the social and health care committee - Yksilöasiainjaoston varapuheenjohtaja // Vice chair of the individual affairs division -
Board MemberUniresta Oy May 2018 - PresentUniresta on oululaisten opiskelijoiden omistama ravintola-alan yritys, joka tarjoaa laadukkaita opiskelija- ja henkilöstöravintolapalveluja sekä monipuolisia juhla- ja cateringpalveluja. Hallituksessa huolehdin yhtiön hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä, olen mukana päättämässä toiminnan kannalta merkittävistä asioista ja määrittelemässä yrityksen strategian. Hallituksen jäsenenä minulla on vastuu myös seurata säännöllisesti yhtiön operatiivisen toiminnan kehitystä.Uniresta is a restaurant company owned by the university students of Oulu. Uniresta offers high-quality student and staff restaurant services as well as versatile catering services.
-
Vice PresidentJci Finland - Suomen Nuorkauppakamarit Ry Jan 2024 - Dec 2024Toimin Suomen Nuorkauppakamareiden Pohjois- ja Itä-Suomen eli alue Deen aluejohtajana, VP D // I am the Regional Director (Region D) and Vice President in JCI Finland. -
Board MemberStudent Housing Foundation Psoas Jan 2019 - Dec 2021PSOAS – Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiö perustettiin vuonna 1971 hoitamaan opiskelija-asumista Oulussa. Perustajina olivat Oulun yliopiston ylioppilaskunta, Domus Botnica -säätiö ja Pohjois-Suomen oppilasasuntolat Oy. Nykyisin PSOAS omistaa yli 5 500 opiskelija-asuntopaikkaa, joita se vuokraa edullisesti opiskelijoille.PSOAS – Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiö was founded in 1971 to manage student housing in Oulu. It was founded by the Student Union of the University of Oulu, Domus Botnica and Pohjois-Suomen oppilasasuntolat Oy. Currently, PSOAS owns over 5,500 student apartments.
-
Academic Affairs SpecialistStudent Union Of The University Of Oulu Aug 2014 - Nov 2018Koulutuspoliittisen asiantuntijan toimenkuvaani kuului ylioppilaskunnan koulutuspoliittisen linjan valmistelu ja toteuttaminen, lausuntojen ja kannanottojen valmistelu, opiskelijoiden oikeusturvaan liittyvät kysymykset ja opiskelijoiden neuvonta, asiantuntijana toimiminen yliopiston ja sen sidosryhmien toimielimissä, opetuksen ja oppimisympäristöjen kehittäminen, koulutuksen laadunvarmistus, koulutuksen työelämärelevanssin kehittäminen sekä akateemisen yrittäjyyden edistäminen. Työskentelin läheisesti muiden asiantuntijoiden, ylioppilaskunnan hallituksen sekä hallinnon opiskelijaedustajien kanssa sekä tein kattavaa yhteistyötä muun muassa yliopiston, kaupungin ja eri ammattiliittojen kanssa.The Student Union of the University of Oulu is a 11 000 member advocacy organization and I was in charge of the academic affairs. As the academic affairs specialist I worked with teaching and learning, curriculum, quality processes, student counselling and guidance, studying culture, student feedback, internships, management and student representation. I worked closely with the Executive Board of OYY, other staff members, student representatives of the University of Oulu as well as with the staff of the University of Oulu. -
Shift ManagerTosipro Henkilöstöpalvelut Nov 2002 - Aug 2014TosiPro on ravintola-alan henkilöstövuokrausyritys, jota kautta työskentelin erilaisissa oululaisissa ravintoloissa tarjoilijana ja vuoropäällikkönä. Toimenkuvaani kuului muun muassa asiakaspalvelu, tilausten tekeminen, inventaariot, uusien työntekijöiden kouluttaminen, tilitysten tekeminen sekä yleinen vastuu ravintolasta ja sen toiminnan sujuvuudesta työvuoron aikana. I worked in various restaurants in Oulu as a waitress and shift manager. My responsibilities included among other things customer service, ordering, inventory, training new employees, accounting, and overall responsibility of the restaurant and its operations during the shift.
-
Board MemberSuomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto Sool Ry Jun 2013 - May 2014Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry on valtakunnallinen kaikkien opettajaksi opiskelevien edunvalvoja ja yhteistyöjärjestö. Liiton tarkoituksena on edistää opetus- ja kasvatusalan opiskelijoiden yhteistä toimintaa koulutuksen kehittämiseksi, huolehtia opettajaopiskelijoiden valtakunnallisesta edunvalvonnasta sekä edistää opettajaksi opiskelevien työelämävalmiuksia. Hallituksessa ollessani olin vastuussa koulutuspolitiikasta.Vuoden aikana järjestimme kaksi valtakunnallista järjestökoulutusta kaikille jäsenjärjestöille. Koulutuksissa toimin yhtenä kouluttajana. Lisäksi järjestimme kolme teemaseminaaria: 1) TVT – Avaimet teknologian käyttämiseen opettajan työssä – seminaari, Oulu 2) Opettajuuden kasvukipuja – seminaari Educa – seminaarin yhteydessä, Helsinki 3) Aktivoi! Osallista! Vaikuta! – seminaari, Helsinki. Hallituslaisena pääsin tekemään myös valtakunnallista ja kansainvälistä sidosryhmätyötä muun muassa Opetusalan ammattijärjestön, Lastentarhanopettajaliiton, Suomen Lukiolaisten Liiton, poliittisten päättäjien, Suomen ylioppilaskuntien liiton ja Nordiska Lärarorganisationers Samråd:n (NLS) kanssa.Teacher Student Union of Finland, SOOL, is a national umbrella organization of all teacher students in Finland. SOOL aims to promote the co-operation of future professionals of education in order to improve teacher training. SOOL also looks after the juridical and educational interests of its members and works to improve their studying conditions and social status. As a Board member I was responsible of the educational policy. -
Account ManagerCateraid Oy Mar 2008 - Dec 2012CaterAid Oy oli perheyrityksemme, jossa toimin asiakkuuspäällikkönä ja osakkaana. Tehtävänkuviini kuuluivat muun muassa myynti, markkinointi, yrityksen johtotehtävät sekä cateringpuolen yritysasiakkaiden asiakastilaisuuksien organisointi, suunnittelu ja toteutus. Yrityksen opetus- ja konsultaatiopuolella osallistuin seikkailukasvatuskurssien ja -päivien suunnitteluun, ohjaukseen ja arviointiin sekä toimin lasten ja nuorten ohjaajana.CaterAid Oy was our family business, where I worked as an account manager and a partner. My responsibilities included the sales, marketing and event planning. On the teaching and consulting side of the company, I participated in the planning, guidance and evaluation of adventure education courses and days.
Henna Määttä Skills
Henna Määttä Education Details
-
Education -
Business Administration And Management, General -
Salon Seudun AmmattiopistoFurther Qualification In First-Level Management -
Oulun Lyseon LukioInternational Baccalaureate High School
Frequently Asked Questions about Henna Määttä
What company does Henna Määttä work for?
Henna Määttä works for University Of Oulu
What is Henna Määttä's role at the current company?
Henna Määttä's current role is Development Manager.
What is Henna Määttä's email address?
Henna Määttä's email address is he****@****oulu.fi
What schools did Henna Määttä attend?
Henna Määttä attended University Of Oulu, Management Institute Of Finland Mif Oy, Salon Seudun Ammattiopisto, Oulun Lyseon Lukio.
What skills is Henna Määttä known for?
Henna Määttä has skills like Higher Education, Public Speaking, Teamwork, Higher Education Policy, Education, Academic Affairs, Project Management, Social Media, Academic Administration, Politics, Collaborative Problem Solving, Event Planning.
Not the Henna Määttä you were looking for?
-
1hotmail.com
-
2hotmail.com, libertyglobal.com
-
Henna Määttä
Greater Oulu Area1gmail.com
Free Chrome Extension
Find emails, phones & company data instantly
Aero Online
Your AI prospecting assistant
Select data to include:
0 records × $0.02 per record
Download 750 million emails and 100 million phone numbers
Access emails and phone numbers of over 750 million business users. Instantly download verified profiles using 20+ filters, including location, job title, company, function, and industry.
Start your free trial