Aurinkoinen hei!Oletko kiinnostunut innostavasta ja inhimillisestä ihmisten johtamisesta, oman energian ja hyvinvoinnin vahvistamisesta, ratkaisukeskeisestä työkulttuurista tai hyvinvoivasta ja kehittyvästä työyhteisöstä? Mikäli koet hyödylliseksi vahvistaa näitä tai muita johtamisen ja kohtaamisen taitoja, niin keskustellaanko lisää? Tarjoan esihenkilöille ja työyhteisöille vaikuttavia valmennuksia, joissa yhdistän bisnesosaamisen, ratkaisukeskeisyyden, positiivisen psykologian ja neurotieteet. Käsittelen asioita käytännönläheisesti ja myönteisesti. Valmentajana tuen organisaatiosi tarpeita parhaiten seuraavilla alueilla:☀️Itsensä ja oman energian johtaminen☀️Valmennuksellinen ja vuorovaikutteinen johtajuus☀️Innostava ja inhimillinen johtaminen☀️Haasteelliset johtamistilanteet ☀️Nuorten johtaminen☀️Ratkaisukeskeinen vuorovaikutus ja myönteinen työilmapiiri☀️Henkinen kasvu ja ihmisyysOlen työskennellyt v 2012 lähtien yrittäjänä, työelämän valmentajana, coachina ja henkisen hyvinvoinnin ohjaajana. Minulla on myös yli 20 vuoden kokemus vähittäiskaupan ja media-alan b2b-myynnistä, markkinoinnista ja tiimien johtamisesta.Asiakkaat kuvailevat minua innostavaksi, käytännönläheiseksi ja inhimilliseksi valmentajaksi: 💫Koulutuksen vetäjä oli innostava, ja ainakin meidän haastavassa tilanteessa saimme vähän enemmän taas energiaa jatkaa yrittämistä. Yrittäjä K-24💫 Ammattitaitoinen ja inspiroiva valmentaja. Kokonaisuus oli selkeä ja teorian lisäksi mukaan tarttui käytännön hyviä vinkkejä arjen haastaviin tilanteisiin. Esihenkilö K-24💫 Se oli positiivsta, osallistavaa ja innostavaa! Kouluttaja on ammattilainen. Esihenkilö S-24💫 Kokemusten vaihto ketjujen välillä. Paljon keskustelua ja osallistamista. Hyviä työkaluja johtamiseen. Yrittäjä K-24Työskentelen erilaisten verkostojen kautta kuten Pomon Enkelit ja Lightfulness Coaching Oy, lisätietoja löydät nettisivuiltamme. Kiitos kun kävit kurkkaamassa profiiliani 💛. Kuinka voin palvella sinua?Lämpimin terveisin Mari (040 - 5686 872) My expertise in coaching and training- Self management - Coaching leadership- Inspiring team development- Holistic wellbeing at work- Meaningful life, spiritual growthCoaching methods: Brain Based Coaching, Positive Psychology, Solution-focused and strength based Life and Business Coaching, Lightfulness Coaching, Awareness Skills (Mindfulness) and NLP (Neurolinquistic programming)Business experience: Coaching, Training, Sales, Managing, Marketing, Media, Communication, Customer service, Retail
Listed skills include Coaching, Marketing, Media Planning, Marketing Communications, and 13 others.