Terhi Leiniö Email and Phone Number
Terhi Leiniö work email
- Valid
- Valid
Terhi Leiniö personal email
Terhi Leiniö phone numbers
Ilman viestintää ei ole elämää. Työkokemusta on kertynyt viestinnän ja markkinoinnin eri tehtävistä 15 vuoden verran. Tällä hetkellä minua kiinnostavat viestinnän ja markkinoinnin mittaaminen sekä asiakaslähtöisyys ja palvelumuotoilu. Mutta ennen kaikkea haluan tehdä työtä, jolla on oikeasti merkitystä.Minut tavoittaa Linkedinin lisäksi Twitteristä: @TerhiLeinio
-
Markkinointi- Ja ViestintäpäällikköToimihenkilöliitto Erto Aug 2021 - PresentHelsinki, Southern Finland, FinlandJäsenkokemuksen parantaminen sekä jäsenmäärän kasvattaminen ovat selkeitä päämääriä omassa ja tiimini työssä. Yhteiskunnallisesti haluamme vaikuttaa siihen, että kaikilla olisi parempi työelämä. -
Hallituksen JäsenIkinori Oy May 2021 - PresentIkinori Oy on Kukunori ry:n 100% omistama yhtiö. Yritys tarjoaa mielen hyvinvoinnin tukemiseen, toimintakulttuurin kehittämiseen sekä arviointiin keskittyviä palveluita, jotka toteutetaan esimerkiksi kulttuuria ja yhteiskehittämistä hyödyntävien workshopien tai koulutusten avulla. Ikinori tuottaa myös podcast/stream/webinaaripalveluja laadukkaasta omasta studiosta käsin.
-
Hallituksen Varajäsen, Kukunori RyKukunori Nov 2020 - PresentKukunori on kulttuurin ja hyvinvoinnin liitto. Kukunori taistelee tasa-arvoisen ja kestävän sosiaalisen hyvinvoinnin puolesta sekä kehittää uusia ajatuksia ja toimintoja näiden haasteiden voittamiseksi. Kukunori on kansalais- ja ihmisoikeusjärjestö sekä ajatus- ja toimintahautomo. Yhdistys tuottaa skenaarioita, toimintaehdotuksia ja kokeiluja jäsenjärjestöjensä käyttöön kohderyhmien yhteen saattamiseksi uudenlaisten yhteiskunnallisten ratkaisujen luomiseksi. -
ViestintäpäällikköKalliola Jan 2019 - Aug 2021HelsinkiJohdin Kalliolan viestintää, markkinointia sekä brändiä. Osallistuin myös vahvasti työnantajamielikuvan ympärillä tehtävään työhön. Uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton Kalliola on toiminut yli sata vuotta samalla tontilla Helsingin Kalliossa. Kalliola eli virallisemmin Kalliolan Setlementti ry on yhteiskunnallinen toimija, joka tekee työtään rakkaudesta hyvään elämään, hyvään arkeen. Kalliola on hyvän tekijä, joka rakentaa yhdenvertaista yhteiskuntaa. -
Viestinnän AsiantuntijaLassila & Tikanoja Apr 2016 - Jan 2019Helsinki Area, FinlandVastasin L&T:n sosiaalisen median kanavista ja yhteyksistä perinteiseen mediaan. Lisäksi luotsasin L&T:n omaa Lassikko-verkkomediaa sekä henkilöstölehti Lettiä. Työnantajakuvan puolella lanseerasin #ihantikkana -ohjelman, jossa työntekijälähettiläät aktivoitiin luomaan some-sisältöjä. Tein työtäni tiiviissä yhteistyössä eri toimialojen markkinoinnin kanssa. Kiertotalouden periaatteet tulivat tuona aikana hyvin tutuiksi ja sain olla mukana tekemässä mm. Kinkkutemppu -kampanjaa useana vuonna. -
ViestintäkoordinaattoriVierumäki Jan 2014 - Apr 2016Asiakaslehden artikkelien kirjoittaminen sekä sisällöntuottaminen useisiin kanaviin. Mediayhteydet. Blogikirjoittaminen & some 24/7/365. -
Tiedottaja, Sosiaali- Ja Terveystoimi (Sijaisuus)Lahden Kaupunki / City Of Lahti Oct 2011 - Apr 2012Lahti Area, Finland -
ToimittajaStt-Lehtikuva Apr 2008 - Oct 2011Kokemusta mm. rikos- ja oikeustoimittajan, sosiaali- ja terveystoimittajan sekä netti- ja radiotoimittajan työstä monipuolisessa mediatalossa, jonka levikki on 2,5 miljoonaa.
Terhi Leiniö Skills
Terhi Leiniö Education Details
-
Haaga-Helia Ammattikorkeakoulu, University Of Applied ScienciesCommunication And Media Studies -
Palvelumuotoilu
Frequently Asked Questions about Terhi Leiniö
What company does Terhi Leiniö work for?
Terhi Leiniö works for Toimihenkilöliitto Erto
What is Terhi Leiniö's role at the current company?
Terhi Leiniö's current role is Markkinointi- ja viestintäpäällikkö, Toimihenkilöliitto Erto.
What is Terhi Leiniö's email address?
Terhi Leiniö's email address is te****@****erto.fi
What is Terhi Leiniö's direct phone number?
Terhi Leiniö's direct phone number is 010 577*****
What schools did Terhi Leiniö attend?
Terhi Leiniö attended Haaga-Helia Ammattikorkeakoulu, University Of Applied Sciencies, Rastor-Instituutti.
What skills is Terhi Leiniö known for?
Terhi Leiniö has skills like Social Media, Online Journalism, News Writing, Media Relations, Project Management, Business Strategy, Journalism, Web Content, Blogging, Marketing.
Who are Terhi Leiniö's colleagues?
Terhi Leiniö's colleagues are Ernie Smyth, Jutta J., Niina Dromberg, Kivistö Esa, Hannele Waltari, Mirkka A., Totot Oto.
Free Chrome Extension
Find emails, phones & company data instantly
Aero Online
Your AI prospecting assistant
Select data to include:
0 records × $0.02 per record
Download 750 million emails and 100 million phone numbers
Access emails and phone numbers of over 750 million business users. Instantly download verified profiles using 20+ filters, including location, job title, company, function, and industry.
Start your free trial