Suomen Jäähdytystekniikan Museo

Suomen Jäähdytystekniikan Museo company information, Employees & Contact Information

Suomen Jäähdytystekniikan Museo on perustettu Antaverkaan Ylöjärvelle 23.2.1986. Toiminta alkoi Härkilevon tilan navetan vintillä. Museon uusi osa, joka rakennettiin varta vasten museokäyttöön, valmistui 1990-luvun alussa mahdollistaen isompien koneiden vastaanottamisen ja säilyttämisen. Museo juhlii 30-vuotista taivaltaan vuonna 2016. Perustaja Vuorineuvos Paavo V. Suominen on itse kerännyt jäähdytysalan esineistöä 50 vuoden ajan. Suomen Jäähdytystekniikan Museo oli pitkään perustajansa hallussa. Keväällä 2004 museo sai suojakseen oman säätiön. Museon tarkoituksena on kertoa Suomen jäähdytysalan historia alkaen jääpalojen kantamisesta järvestä aina uusimpaan teknologiaan asti. Museossa on nykyään yli 200 esinettä, jotka kertovat kaikki oman tarinansa kylmäteollisuuden kehittymisestä. Useat esineistä ovat uniikkikappaleita. Suomen Jäähdytystekniikan Museo on Suomessa ainoa alansa museo. Euroopassa ei ole toista yhtä laaja-alaista jäähdytysalan museota.

Company Details

Address
Härkilevontie 77, Ylöjärvi,33480,finland
Industry
Museums, Historical Sites, And Zoos
NAICS
Museums, Historical Sites, and Similar Institutions
Nature Parks and Other Similar Institutions
HQ
Ylöjärvi
Competitors
Lounaspelit.
Looking for a particular Suomen Jäähdytystekniikan Museo employee's phone or email?

Suomen Jäähdytystekniikan Museo Questions

Companies like Suomen Jäähdytystekniikan Museo

Free Chrome Extension

Find emails, phones & company data instantly

Find verified emails from LinkedIn profiles
Get direct phone numbers & mobile contacts
Access company data & employee information
Works directly on LinkedIn - no copy/paste needed
Get Chrome Extension - Free

Aero Online

Your AI prospecting assistant