Potential Toimitilat

Potential Toimitilat company information, Employees & Contact Information

Potential vuokraa Oulussa ja sen lähialueilla toimitiloja yrityksille ja yhteisöille. Tällä hetkellä erilaista toimisto- ja tuotantotilaa on vapaana Oulun, Haukiputaan, Oulunsalon, Kiimingin ja Yli-Iin alueilla. Myös myytäviä toimitiloja. Potential eli entinen Haukiputaan Kehitys Oy aloitti toimintansa vuonna 1978, kun tekstiiliteollisuuden tarpeisiin alun perin rakennettu huomattava kiinteistö jäi tyhjilleen. Elinkeino- ja aluepoliittisena toimenpiteenä silloinen kehitysaluerahasto, Haukiputaan kunta ja yksi nimellinen osakas päättivät perustaa Haukiputaan Teollisuuskiinteistö Oy:n, joka alkoi markkinoida tilaa yritystoimintaa varten. Kehitysaluerahasto oli pitkään yhtiön pääomistajana, kunnes 1990-luvulla se ja pienosakas jäivät pois yhtiön toiminnasta ja Haukiputaan kunta kasvatti omistustaan yhtiössä. Näin siitä tuli Haukiputaan kunnan elinkeinoyhtiö ja yhtiön nimi muuttui tässä vaiheessa monikkomuotoon: Haukiputaan Teollisuuskiinteistöt Oy:ksi. 2000-luvulla yhtiön rooli vahvistui muussakin elinkeinojen kehittämisessä kuin toimitilojen vuokraamisessa, joten nimi vaihdettiin Haukiputaan Kehitys Oy:ksi. Vuonna 2013 Haukipudas liittyi Ouluun kuntaliitoksen myötä ja samalla yhtiöstä tuli osa Oulun kaupunkikonsernia. Yhtiö päätti keskittyä kiinteistöliiketoimintaan. Potential on yhtiön markkinointinimi.

Company Details

Employees
3
Founded
-
Address
Teollisuustie 1, Oulu,haukipudas 90830,finland
Industry
Real Estate
HQ
OULU, Haukipudas
Looking for a particular Potential Toimitilat employee's phone or email?

Potential Toimitilat Questions

Top Potential Toimitilat Employees

Free Chrome Extension

Find emails, phones & company data instantly

Find verified emails from LinkedIn profiles
Get direct phone numbers & mobile contacts
Access company data & employee information
Works directly on LinkedIn - no copy/paste needed
Get Chrome Extension - Free

Aero Online

Your AI prospecting assistant